"On valitettavan totta, että Belgessä oli ruokalistoja väärällä hinnalla. Tarkistimme heti palautteesi jälkeen kaikki Belgen listat. Virheellisiä listoja oli yhteensä 36 kappaletta 98:sta! Ruokalistoissa virhe koskee yhtä sivua ja kaikki virheelliset listat ovat nyt poistettu käytöstä."
Hinnat olivat muuttuneet jo viime vuoden syyskuussa, eikä vuodenvaihteessa, kuten meille aluksi kerrottiin (tai ehkä ymmärsimme itse väärin, kuka tietää). Vanhat hinnat olivat joutuneet ravintolassa itse täytettäviin ruokalistoihin vahingossa:
"Tämän jälkeen on vahingossa heitetty roskiin laatikko, jossa oli uudet hinnastot ja ravintolan varastoon on jäänyt laatikollinen sivuja vanhalla hinnalla.
Belgessä on viikkorutiini, missä tarkistetaan ruokalistojen kunto ja epäsiistit / rikkoutuneet sivut uusitaan. Viikkotarkastuksissa virheellistä sivua ei oltu huomattu ja listoja on ”uusittu” väärillä hinnoilla."
Virhettä ei ravintolapäällikön mukaan ollut huomattu ennen viime viikon perjantaita, joten näin asiakkaan kantilta näyttää siltä, että ihmiset tarkistavat laskunsa aika harvoin!
"Vakuutan, että kysymyksessä on valitettava inhimillinen virhe, jota ei olisi toki saanut tapahtua. Tätä todistaa se, että Belgen baaritiskeillä olevissa standyissä ja seinillä olevissa hinnastoliitutauluissa hinnat ovat oikein (=samat kuin asiakkaan saamassa laskussa tai kassakuitissa)."
Ravintolapäällikkö lupaa korvata asiakkaille väärän hinnan, mikäli kuitti sattuu olemaan tallessa.
"Mikäli olemme veloittaneet asiakkailtamme väärän hinnan tuotteista, hyvitämme sen kuittia vastaan - emme missään nimessä halua hyötyä tekemästämme virheestä."
Kiitän Ravintola Belgeä asiallisesta vastauksesta! Virhe oli siis todellinen, mutta tästä eteenpäin he - ja toivottavasti muutkin ravintolat - ovat vähän tarkempia toimintansa kanssa.
Ja meille asiakkaille voi vain sanoa yhden neuvon:
Eli ravintolassa on jatkuvasti täytettävät ruokalistat, joiden rispaantuneita sivuja on vaihdettu uusiin. Ja jossain vaiheessa varastosta oli ilmeisesti heitetty pois uudet hinnat sisältävät sivut ja näiden tilalle oli laitettu vanhoja hintoja.
Mutta sitä ei kukaan nyt tiedä, että mistä lähtien ruokalistoihin oli päätyneet väärät hinnat.
Asiallinen vastaus. Näköjään ihmiset ei enää laskun tultua sitten paljon enää tarkistele, ainakaan ääneen.
Tuskin mistään enää ketään löytyy jolla olisi vanha eritelty kuitti tallessa, eli sikäli helppo luvata.
summa summarum: ymmärrettävä virhe, tekevälle sattuu jne. Ainut mikä jäi kaivelemaan, oli teidän paikanpäällä saamanne epäasiallinen kohtelu, jos oikein poistumaan kehotettiin ja kaikkea.
@Rattcliffe: Mitä minä voisin muutakaan? Olennaista minusta on kuitenkin se, että virhe on nyt korjattu. Sen vuoksi minä palautteeni tänne alunperinkin julkaisin.
Miksei tuota pitäisi uskoa? Pitäisikö siis ajatella, että heillä olisi koko ajan tarkoitus ollutkin "vedättää" asiakkaita, ja jatkaa niin kauan kunnes joku nostaa metelin JA sitten keksiä joku uskottavalta kuuluva selitys???
Ennemin tosiaan niin, että kyseessä oli monien virheiden summa, joka nyt paljastui ja siihen reagoitiin kuten pitääkin.
Tietenkin tässä ottaa vähän päähän se, että vaikka me satuimme olemaan ensimmäisiä, jotka virheen huomasivat, niin monilta muilta on todennäköisesti peritty eri hintaa kuin mitä ruokalista on osoittanut. Mutta mitenkäs tämän osoittaisi?
Olen kyllä itse samaa mieltä kuin @eeppo ja @meppi. Nyt saamani vastaus oli asiallinen, vaikka kohtelu itse ravintolassa ei sitä ollutkaan.
Periaatteessa saatu tyly kohtelu ravintolassa olisi jotenkin pitänyt hyvittää. Asiallinen anteeksipyyntö ja virheen korjaaminen ovat toki perusasioita, mutta kyynisesti ottaen kauniit sanat eivät maksa mitään, jolloin vääryyttä kokenut asiakas on periaatteessa hieman saamapuolella, vaikka ei olisi ylihintaista laskua joutunut maksamaankaan.
Haluaisin hyvittää teille aiheuttamaamme mielipahaa ja lähettää tielle ravintolalahjakortin. Olisitteko ystävällinen ja ilmoittaisitte osoitteen, johon lahjakortin voin postittaa.
Eli hyvittävät kyllä. Mutta muut tuskin saavat rahojaan takaisin...
@Rattcliffe - Meinasin tohon edelliseen ketjuun jo tökätä kuolemattoman lainauksen: "Nettiväki on aika aggressiivista ja nopeasti reagoivaa." ;-)
Hienoa, että reagoivat palautteeseen. Ja olen tavallaan myös iloinen, että tämä ilmeisesti oli simppeli moka - muuten kyseessä olisi pikemminkin ylemmän tason paha munaus.
@vaiheinen: Tuo on erittäin olennaista pohdintaa! Minusta on itsestäänselvää, että jos minä valitan julkisesti jostain, on vastapuolenkin viesti julkaistava. Että sikäli minusta journalistin ohjeiden tulisi päteä myös blogistanissa ja muissakin sosiaalisen median palveluissa.
Mutta jos valittaisin blogissani, niin onko se kutsu käymään julkista keskustelua aiheesta? Onko vastapuoli tavallaan velvoitettu astumaan samaan kehään käymään kommentointia, vai voivatko he itse valita toisen lähestymistavan, esimerkiksi sähköpostin? Ja jos bloginpitäjälle tulee vastine aiheeseen liittyen sähköpostilla, onko bloggaaja velvollinen julkaisemaan sen?
Vaimoni reagoi tänään heti: laskussa oli 3 pll vettä, vaikka olimme juoneet vain 2. Mutta kun maa on Intia, vesi n. 30 snt ja viiden hengen loistavan illallisen loppusumma 27 e, niin sanoimme, ettei tarvitse korjata. Korjasivat silti. :-)
24 comments so far
Palaute liittyy siihen tähän reklamaatioon http://pirkka.jaiku.com/presence/52274684, jossa valitin ruokalistan vääristä hinnoista.
1 year ago by pirkka
Laitan tähän lainauksia palautteesta:
"On valitettavan totta, että Belgessä oli ruokalistoja väärällä hinnalla. Tarkistimme heti palautteesi jälkeen kaikki Belgen listat. Virheellisiä listoja oli yhteensä 36 kappaletta 98:sta! Ruokalistoissa virhe koskee yhtä sivua ja kaikki virheelliset listat ovat nyt poistettu käytöstä."
Hinnat olivat muuttuneet jo viime vuoden syyskuussa, eikä vuodenvaihteessa, kuten meille aluksi kerrottiin (tai ehkä ymmärsimme itse väärin, kuka tietää). Vanhat hinnat olivat joutuneet ravintolassa itse täytettäviin ruokalistoihin vahingossa:
"Tämän jälkeen on vahingossa heitetty roskiin laatikko, jossa oli uudet hinnastot ja ravintolan varastoon on jäänyt laatikollinen sivuja vanhalla hinnalla. Belgessä on viikkorutiini, missä tarkistetaan ruokalistojen kunto ja epäsiistit / rikkoutuneet sivut uusitaan. Viikkotarkastuksissa virheellistä sivua ei oltu huomattu ja listoja on ”uusittu” väärillä hinnoilla."
Virhettä ei ravintolapäällikön mukaan ollut huomattu ennen viime viikon perjantaita, joten näin asiakkaan kantilta näyttää siltä, että ihmiset tarkistavat laskunsa aika harvoin!
"Vakuutan, että kysymyksessä on valitettava inhimillinen virhe, jota ei olisi toki saanut tapahtua. Tätä todistaa se, että Belgen baaritiskeillä olevissa standyissä ja seinillä olevissa hinnastoliitutauluissa hinnat ovat oikein (=samat kuin asiakkaan saamassa laskussa tai kassakuitissa)."
Ravintolapäällikkö lupaa korvata asiakkaille väärän hinnan, mikäli kuitti sattuu olemaan tallessa.
"Mikäli olemme veloittaneet asiakkailtamme väärän hinnan tuotteista, hyvitämme sen kuittia vastaan - emme missään nimessä halua hyötyä tekemästämme virheestä."
1 year ago by pirkka
Wow, hinnat muuttuneet jo viime syyskuussa!
1 year ago by touqo
Kiitän Ravintola Belgeä asiallisesta vastauksesta! Virhe oli siis todellinen, mutta tästä eteenpäin he - ja toivottavasti muutkin ravintolat - ovat vähän tarkempia toimintansa kanssa.
Ja meille asiakkaille voi vain sanoa yhden neuvon:
Tarkista laskusi.
1 year ago by pirkka
@touqo: Joo, syyskuussa olivat muuttuneet.
Eli ravintolassa on jatkuvasti täytettävät ruokalistat, joiden rispaantuneita sivuja on vaihdettu uusiin. Ja jossain vaiheessa varastosta oli ilmeisesti heitetty pois uudet hinnat sisältävät sivut ja näiden tilalle oli laitettu vanhoja hintoja.
Mutta sitä ei kukaan nyt tiedä, että mistä lähtien ruokalistoihin oli päätyneet väärät hinnat.
1 year ago by pirkka
Asiallinen vastaus. Näköjään ihmiset ei enää laskun tultua sitten paljon enää tarkistele, ainakaan ääneen. Tuskin mistään enää ketään löytyy jolla olisi vanha eritelty kuitti tallessa, eli sikäli helppo luvata. summa summarum: ymmärrettävä virhe, tekevälle sattuu jne. Ainut mikä jäi kaivelemaan, oli teidän paikanpäällä saamanne epäasiallinen kohtelu, jos oikein poistumaan kehotettiin ja kaikkea.
1 year ago by meppi
Ja te uskotte?
1 year ago by Rattcliffe
@Rattcliffe: Mitä minä voisin muutakaan? Olennaista minusta on kuitenkin se, että virhe on nyt korjattu. Sen vuoksi minä palautteeni tänne alunperinkin julkaisin.
1 year ago by pirkka
Ei sillä ole väliä uskooko vai ei. Pointti on että reagoidaan ja vastataan asiallisesti. Negatiivinen tapahtuma on käännetty positiiviseksi.
1 year ago by eeppo
Miksei tuota pitäisi uskoa? Pitäisikö siis ajatella, että heillä olisi koko ajan tarkoitus ollutkin "vedättää" asiakkaita, ja jatkaa niin kauan kunnes joku nostaa metelin JA sitten keksiä joku uskottavalta kuuluva selitys???
Ennemin tosiaan niin, että kyseessä oli monien virheiden summa, joka nyt paljastui ja siihen reagoitiin kuten pitääkin.
1 year ago by meppi
Tietenkin tässä ottaa vähän päähän se, että vaikka me satuimme olemaan ensimmäisiä, jotka virheen huomasivat, niin monilta muilta on todennäköisesti peritty eri hintaa kuin mitä ruokalista on osoittanut. Mutta mitenkäs tämän osoittaisi?
Olen kyllä itse samaa mieltä kuin @eeppo ja @meppi. Nyt saamani vastaus oli asiallinen, vaikka kohtelu itse ravintolassa ei sitä ollutkaan.
1 year ago by pirkka
Periaatteessa saatu tyly kohtelu ravintolassa olisi jotenkin pitänyt hyvittää. Asiallinen anteeksipyyntö ja virheen korjaaminen ovat toki perusasioita, mutta kyynisesti ottaen kauniit sanat eivät maksa mitään, jolloin vääryyttä kokenut asiakas on periaatteessa hieman saamapuolella, vaikka ei olisi ylihintaista laskua joutunut maksamaankaan.
1 year ago by Kriisi
Samaa mieltä kuin Kriisi. Esim. ravintolapäällikön maksasta tehty kastike olisi aivan oiva sovinnon ele.
1 year ago by Rattcliffe
Pinserin juttu päivitetty lupauksen mukaisesti.
1 year ago by samikki
@Kriisi: Tuli sitten viestiä myös korvauksesta:
Haluaisin hyvittää teille aiheuttamaamme mielipahaa ja lähettää tielle ravintolalahjakortin. Olisitteko ystävällinen ja ilmoittaisitte osoitteen, johon lahjakortin voin postittaa.
Eli hyvittävät kyllä. Mutta muut tuskin saavat rahojaan takaisin...
1 year ago by pirkka
Oli vain niin kiirus vastineen julkaisussa, ettei heti saanut kaikkea mukaan! :-D
1 year ago by pirkka
Kulutusjuhla on myös päivitetty. Kiitos Pirkalle kommentoinnista myös sinne!
1 year ago by MariKoo
@Rattcliffe - Meinasin tohon edelliseen ketjuun jo tökätä kuolemattoman lainauksen: "Nettiväki on aika aggressiivista ja nopeasti reagoivaa." ;-)
Hienoa, että reagoivat palautteeseen. Ja olen tavallaan myös iloinen, että tämä ilmeisesti oli simppeli moka - muuten kyseessä olisi pikemminkin ylemmän tason paha munaus.
1 year ago by mandrl
Minä en päivitä vielä.
1 year ago by Rattcliffe
@pirkka sai siis aikalailla sellaisen hyvityksen mitä uumoilinkin. Hyvä näin. Se että kissa aiheesta jää edelleen pöydälle ei ole mikään huono asia.
1 year ago by lindstorm
Pistinpä follarin aiheesta. Samaan vauhtiin pientä pohdintaa Pinserin huomiosta koskien tällaisten tapausten seurantaa blogistanissa: http://tinyurl.com/bu9pdx
1 year ago by vaiheinen
@vaiheinen: Tuo on erittäin olennaista pohdintaa! Minusta on itsestäänselvää, että jos minä valitan julkisesti jostain, on vastapuolenkin viesti julkaistava. Että sikäli minusta journalistin ohjeiden tulisi päteä myös blogistanissa ja muissakin sosiaalisen median palveluissa.
Mutta jos valittaisin blogissani, niin onko se kutsu käymään julkista keskustelua aiheesta? Onko vastapuoli tavallaan velvoitettu astumaan samaan kehään käymään kommentointia, vai voivatko he itse valita toisen lähestymistavan, esimerkiksi sähköpostin? Ja jos bloginpitäjälle tulee vastine aiheeseen liittyen sähköpostilla, onko bloggaaja velvollinen julkaisemaan sen?
1 year ago by pirkka
Vaimoni reagoi tänään heti: laskussa oli 3 pll vettä, vaikka olimme juoneet vain 2. Mutta kun maa on Intia, vesi n. 30 snt ja viiden hengen loistavan illallisen loppusumma 27 e, niin sanoimme, ettei tarvitse korjata. Korjasivat silti. :-)
1 year ago by kivi
Niin, kaupunki on Mumbai ja ravintola Samrat - suosittelemme.
1 year ago by kivi