Kaksi karkeakarvaisen mäyräkoiran pentua etsii vielä kotia. Luovutusikä maaliskuun alussa... (Eivät omia, mutta teen tälle kennelille nettisaitin nyt viikonloppuna.)
Minä olen ehdottanut koiraveroon sellaista muutosa, että se olisi satanen per kilo per kuu, jokaiselta kilolta, jonka koira painaa alta 30 kiloa, ja vastaavasti saman verran palautusta jokaiselta kilolta, jonka koira painaa yli 30 kilon.
Vai karvaton koiruus. Kunhan sillä on hampaat tallella :) Aika hupaisan näköisiä otuksia!
Pienistä koirista useimmiten samaa mieltä. Ongelma on kyllä eniten siellä hihnan toisessa päässä. Pieniä koiria ei oikein viitsitä kouluttaa ja ainakin tällä seudulla (ja Töölössä) lähes poikkeuksetta kaikki keräämättömät koiranpaskat on pienten koirien paskoja. Mikäköhän siinäkin on niin vaikeeta?
Jotkut tykkää haastavista koirista ja jotkut vaan (tietämättään ehkä) valitsee väärän rodun ja joutuu vaikeuksiin (tai vaikeuksien kautta voittoon). Iloa joo. Sitä pikemminkin.
Ihmiset haluavat koiraseuralaiseltaan eri asioita. Joku tykkää sohvamakkarasta, joku haluaa valppaan vahtikoiran, kolmas taas harrastekoiran, jonka kanssa voi harrastaa nimenomaan vesipelastusta tai kanttarellien etsintää. Haastava koira voi löytyä ihan jokaisesta vaihtoehdosta. Toisille se on mukavaa, toisille taas ei.
Kysymykseni taustaa: eräissä bisneskuvioissa sana ongelma on pannassa ja se korvataan sanalla haaste. Olen tottunut siihen nimenomaan eufemismina. Jos haaste tarkoittaakin toiminnallisuutta niin mikä ettei.
@nieminensundell: Joitakin rotuja on helpompi tottelevaisuuskouluttaa kuin toisia. Se ei tarkoita, että jostain koirarodusta ei saisi tottelevaista ja asiallisesti käyttäytyvää, mutta joissain tapauksissa se kysyy enemmän johdonmukaisuutta kouluttajalta.
Esim. kultainennoutaja on hyvin vaikeaa pilata hatarallakaan kouluttamisella ihan täydeksi hirviöksi. Mun kokemukseni sukulaisteni koiravalinnoista sanoo, että setterit on melko luupä-- haastavia. Ja alaskan malamutti menee samaan luokkaan kuin @vilyan mainitsema husky.
Bordercollie on kaunis koira, fiksu ja oppivainen, mutta en ota sellaista. Paimenkoiralla menee patti sekaisin, jos sille ei tarjoa tarpeeksi virikkeitä ja pitäisi jaksaa ulkoiluttaa pitkästi.
Cairn on seurallinen ja aktiivinen. Niitä näkee kohtuullisen paljon tottelevaisuuskoulutus- ja agilityharkoissa. Kaikki "pikkukoirat" ei ole kääpiökoiria, joiden kanssa ei oikeen voi lenkkeillä eikä sohvamakkaroita.
Jos haluaa pienen mutta vauhdikkaan, pippurisen ja terhakkaan koiran suorittelen jotain terrieriä. Jackrusselinterrierit on ihan mielettömän hauskoja tapauksia, vaikka ovatkin pieniä. Ja yksi pikkukoira jossa on ns munaa on lancashire heeler. Pienestä koostaan huolimatta sen ensisijaisena paimennustehtävänä on paimentaa lehmiä! Mä voisin tuommoista jopa harkita, jos koiraa ja pientä semmoista olisin ottamassa.
Jos minulla olisi mahdollisuus ottaa elikoita, haluaisin kaksi irliä, niille nimet Lagavulin ja Laphroaig, kun ne irlit näyttävät vanhoilta juopoilta.
Sitten haluaisin puutarhan hoitoon ponin.
Sille antaisin nimeksi Väyrynen.
Voisin sanoa "Leikkuutin Väyryseltä munat ja nyt ajan sillä paskaa ruusuille."
@trinta: Harkinnassa on vasta, ei vielä mitään varmuutta! Mutta erään työkaverin kanssa tuli puheeksi, ja hän tunsi jonkun kasvattajan. Emme ole vielä itse soitelleet, niin en muista kasvattajan nimeä.
Mun jackrusseli on alkanut näykkimään pikkulapsia ihan tosissaan. Niiden ei tarvitse kun ojentaa pikku kätönsä, niin on hampaat kiinni..
Fiksu se on ja ihmisrakas. Koirat on haastavia ja vaativat myös paljon aikaa. Ovat kuin pikkulapsia. En suosittele, jos joutuisi olemaan työpäivät yksin kotona. Tai sitten pitää olla kaveri.
41 comments so far
Voi....minkä merkkinen?
11 months, 2 weeks ago by jsaarikko
Vielä voi vaihtaa kittahiin, ei ole vielä liian myöhäistä!
11 months, 2 weeks ago by hlehto
@hlehto lla on validi näkökulma.
11 months, 2 weeks ago by Kitti
Kaksi karkeakarvaisen mäyräkoiran pentua etsii vielä kotia. Luovutusikä maaliskuun alussa... (Eivät omia, mutta teen tälle kennelille nettisaitin nyt viikonloppuna.)
11 months, 2 weeks ago by Numi
Olen samaa mieltä Kitin kanssa.
11 months, 2 weeks ago by nieminensundell
Halutaan pieni karkeakarvainen terroristi. Tarkemmin sanottuna punainen cairn.
11 months, 2 weeks ago by Suviko
Kissaihmisillä ja narkkareilla on naarmuja käsivarsissa! (näin saadaan sata uutta kaveria) ;)
11 months, 2 weeks ago by jsaarikko
Koiranpennutkin aiheuttaa niitä naarmuja... t. yks narkkari, eiku kissanomistaja :)
11 months, 2 weeks ago by vilya
@jsaarikko Nou naarmu, kaksi kissaa.
11 months, 2 weeks ago by Kitti
Olen sanonut tämän jo aikaisemmin. Pienille koirille pitäisi laittaa haittavero.
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
Oikeasti kannattaa miettiä. Koira on haastavampi eläin.
11 months, 2 weeks ago by Kitti
Minä olen ehdottanut koiraveroon sellaista muutosa, että se olisi satanen per kilo per kuu, jokaiselta kilolta, jonka koira painaa alta 30 kiloa, ja vastaavasti saman verran palautusta jokaiselta kilolta, jonka koira painaa yli 30 kilon.
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
Hyvin pärjää koirien kanssa aloittelijakin. Meidän kultainennoutaja Totti saisikin oikein mukavat veronpalautukset @rattcliffen metodilla.
11 months, 2 weeks ago by samikki
Rotu olisi Amerikan karvaton terrieri. Sen kanssa olisi työtä paljon, mutta luulisin kestäväni sen... Kai!
11 months, 2 weeks ago by pirkka
@Kitti: Ohan ne, mut @pirkka harrastaa lenkkeilyä jo muutoinkin, ilmankin turjaketta, ni tuskin se sillon niin kova rasti ois ottaa koira vs. kissa.
11 months, 2 weeks ago by Suviko
En lainkaan epäile, etteikö @pirkka pärjäisi koiran kanssa, ja koirat ovat mainioita, mutta olennainen pointti tässä on, että ne eivät ole kitteheitä.
11 months, 2 weeks ago by hlehto
@suviko: Oma kriteerini on se, että koiran pitää olla lenkkeilyinnokas. Tämä olisi sellainen, joten tältä kantilta homma voisi toimia!
11 months, 2 weeks ago by pirkka
Minä haluaisin sirkkelikissan.
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
Vai karvaton koiruus. Kunhan sillä on hampaat tallella :) Aika hupaisan näköisiä otuksia!
Pienistä koirista useimmiten samaa mieltä. Ongelma on kyllä eniten siellä hihnan toisessa päässä. Pieniä koiria ei oikein viitsitä kouluttaa ja ainakin tällä seudulla (ja Töölössä) lähes poikkeuksetta kaikki keräämättömät koiranpaskat on pienten koirien paskoja. Mikäköhän siinäkin on niin vaikeeta?
11 months, 2 weeks ago by vilya
Jos haastetta kaipaa, niin kannattaa ottaa akita, ja mielellään uros. 50 kiloa itsenäistä ajattelua. http://fi.wikipedia.org/wiki/Akita_(koira)
11 months, 2 weeks ago by cami
Jos haastetta haluaa, niin kannattaa hommata husky (taitaa kyllä mennä samaan kastiin ton akitan kanssa).
11 months, 2 weeks ago by vilya
Eikös lemmikistä pitäisi pikemmin olla iloa kuin haastetta? Ihmettelee eräs.
11 months, 2 weeks ago by nieminensundell
Jotkut tykkää haastavista koirista ja jotkut vaan (tietämättään ehkä) valitsee väärän rodun ja joutuu vaikeuksiin (tai vaikeuksien kautta voittoon). Iloa joo. Sitä pikemminkin.
Ihmiset haluavat koiraseuralaiseltaan eri asioita. Joku tykkää sohvamakkarasta, joku haluaa valppaan vahtikoiran, kolmas taas harrastekoiran, jonka kanssa voi harrastaa nimenomaan vesipelastusta tai kanttarellien etsintää. Haastava koira voi löytyä ihan jokaisesta vaihtoehdosta. Toisille se on mukavaa, toisille taas ei.
11 months, 2 weeks ago by vilya
Kysymykseni taustaa: eräissä bisneskuvioissa sana ongelma on pannassa ja se korvataan sanalla haaste. Olen tottunut siihen nimenomaan eufemismina. Jos haaste tarkoittaakin toiminnallisuutta niin mikä ettei.
11 months, 2 weeks ago by nieminensundell
Lehtisalon Jussin mielestä paska musiikki on haaste... Näin voi olla, mutta usein ainakaan minusta ei ole siihen haasteeseen vastaamaan...
11 months, 2 weeks ago by tolonen
@nieminensundell: Joitakin rotuja on helpompi tottelevaisuuskouluttaa kuin toisia. Se ei tarkoita, että jostain koirarodusta ei saisi tottelevaista ja asiallisesti käyttäytyvää, mutta joissain tapauksissa se kysyy enemmän johdonmukaisuutta kouluttajalta.
Esim. kultainennoutaja on hyvin vaikeaa pilata hatarallakaan kouluttamisella ihan täydeksi hirviöksi. Mun kokemukseni sukulaisteni koiravalinnoista sanoo, että setterit on melko luupä-- haastavia. Ja alaskan malamutti menee samaan luokkaan kuin @vilyan mainitsema husky.
Bordercollie on kaunis koira, fiksu ja oppivainen, mutta en ota sellaista. Paimenkoiralla menee patti sekaisin, jos sille ei tarjoa tarpeeksi virikkeitä ja pitäisi jaksaa ulkoiluttaa pitkästi.
Cairn on seurallinen ja aktiivinen. Niitä näkee kohtuullisen paljon tottelevaisuuskoulutus- ja agilityharkoissa. Kaikki "pikkukoirat" ei ole kääpiökoiria, joiden kanssa ei oikeen voi lenkkeillä eikä sohvamakkaroita.
11 months, 2 weeks ago by Suviko
Ei se Jussikaan kaikkeen taivu... Esimerkiksi genrenä jotain Allmania ja Lynyrdiä lukuunottamatta Southern Rock nujersi miehen...
11 months, 2 weeks ago by tolonen
Jos haluaa pienen mutta vauhdikkaan, pippurisen ja terhakkaan koiran suorittelen jotain terrieriä. Jackrusselinterrierit on ihan mielettömän hauskoja tapauksia, vaikka ovatkin pieniä. Ja yksi pikkukoira jossa on ns munaa on lancashire heeler. Pienestä koostaan huolimatta sen ensisijaisena paimennustehtävänä on paimentaa lehmiä! Mä voisin tuommoista jopa harkita, jos koiraa ja pientä semmoista olisin ottamassa.
11 months, 2 weeks ago by vilya
Tätini sanoi ettei ole olemassa luonnevikaisia koiria, on vain huonoja ampujia.
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
No on sulla täti. Skotti on mainio sisustuseläin.
11 months, 2 weeks ago by jkarttunen
Jos minulla olisi mahdollisuus ottaa elikoita, haluaisin kaksi irliä, niille nimet Lagavulin ja Laphroaig, kun ne irlit näyttävät vanhoilta juopoilta.
Sitten haluaisin puutarhan hoitoon ponin. Sille antaisin nimeksi Väyrynen. Voisin sanoa "Leikkuutin Väyryseltä munat ja nyt ajan sillä paskaa ruusuille."
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
@vilya: ääni jackrussellille!
11 months, 2 weeks ago by tts
Tieteen kuvalehdessä oli juttu siitä, että jackrussell puree kaikista koirista useimmin ihmisiä. Pienet koirat purevat useammin kuin isot.
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
Piskuisia terriereitä taputellaan enemmän kuin dobermanneja.
11 months, 2 weeks ago by jkarttunen
Tuttavan jackrusseli tervehti vieraita hyppäämällä olkapäälle ja nuolemalla korvat.
11 months, 2 weeks ago by jkarttunen
@trinta: Harkinnassa on vasta, ei vielä mitään varmuutta! Mutta erään työkaverin kanssa tuli puheeksi, ja hän tunsi jonkun kasvattajan. Emme ole vielä itse soitelleet, niin en muista kasvattajan nimeä.
11 months, 2 weeks ago by pirkka
Jos joku elikko yrittäisi nuolla mun korvia, niin joku saisi pien tarvikkeet karvahattuun.
11 months, 2 weeks ago by Rattcliffe
Mun jackrusseli on alkanut näykkimään pikkulapsia ihan tosissaan. Niiden ei tarvitse kun ojentaa pikku kätönsä, niin on hampaat kiinni..
Fiksu se on ja ihmisrakas. Koirat on haastavia ja vaativat myös paljon aikaa. Ovat kuin pikkulapsia. En suosittele, jos joutuisi olemaan työpäivät yksin kotona. Tai sitten pitää olla kaveri.
11 months, 2 weeks ago by TheBlueNile
Maailman kaunein koira..:):http://www.flickr.com/photos/thebluenile/2151134893/
11 months, 2 weeks ago by TheBlueNile
I´m merrier with terrier and I love it!!! :D
11 months, 2 weeks ago by Memma
I'm owned by 2 scottish terriers
11 months, 1 week ago by jkarttunen